Luontokato on yksi suurimmista uhkistamme. Tämä etu- ja selkäpainatuksella varustettu paita ottaa kantaa sen estämisen puolesta.
Painatuksen suunnitellut Jussi Koski-Laulaja kertoo paidasta seuraavasti:
"Tämä printti on nimeltään ”Luontokato”. Halusin tehdä nyt printin, mikä ottaa kantaa suureen tulevaisuuteemme uhkaan, luontokatoon.
Printti on saanut vaikutteita metallimusiikin estetiikasta ja se on tehty muistuttamaan bändipaitaa. Erityisesti printti muistuttaa pohjoismaissa kehittyneeseen black metalliin. Etupuolella on blackmetal -tyylillä tehty kanto ja puun juurakko, jonka juuret tavaavat sanan "Luontokato". Selkäpuoli esittää Luontokadon tulevaa kiertuetta Suomessa ja minne se mahdollisesti iskee. Kiertuepaikoiksi olen nimennyt Suomen luonnontieteelliset maakunnat.
Luontokadolla viittaan biologisen monimuotoisuuden vähenemiseen eläin- ja kasvilajien sekä niiden elinympäristöjen köyhtymiseen. Nämä ilmiöt ovat puolestaan useimmiten seurausta ihmistoiminnasta, ilmastonmuutoksesta ja kestämättömästi suoritetuista metsähakkuista ja luonnon pirstoutumisesta. Luontokato Suomen kontekstissa vältetään suojelemalla metsiä, vesistöjä sekä hillitsemällä ilmastonmuutosta.
Luontokato tulee pitää keskustelussa aktiivisesti ja luontoa pitää suojella
-Lisäämällä tietoisuutta luontokadon aiheuttamasta vaarasta ja vaikutuksista
-Tukemalla luontokatoa vastaan taistelevia yhdistyksiä kuten Suomen Luonnonsuojeluliittoa (Liity jäseneksi: https://www.sll.fi/tule-mukaan/liity/)
-Osallistumalla aktiivisesti luontoa suojelevaan päätöksentekoon"
Katso myös lyhyt mainosvideo täältä: https://www.luontokauppa.fi/luontokato
Unisex malli, regular-mitoituksella. Saatavana koot XS - 4XL.
Tuotteen valmistaja Pure Waste tukee luontokadon pysäyttämistä lahjoittamalla 0,50 euroa jokaisesta myydystä Luontokato -paidasta tai -kangaskassista Suomen luonnonsuojeluliitolle. Kyseessä on ylimääräinen lahjoitusosuus, jonka lisäksi Luontokaupan tuotot ohjautuvat 100%:sti luonnonsuojelun hyväksi.
Lue lisää tuotteiden hoito- ja kierrätysohjeista >>
Kokotaulukko on suuntaa-antava. Kaikki mitat on ilmoitettu senttimetreinä.