Kävellessämme ulkona metsässä, emme aina pysähdy miettimään, miten paljon elämää vilistää jalkojemme alla. Pelkästään kourallisessa maata voi löytää enemmän lajeja kuin kaikista maapallon eläintarhoista yhteensä. Nyt voit tutustua tähän maailmaan hauskasti pelaamisen yhteydessä.
Kun Suomen luonnonsuojeluliitto päätti ottaa huomiopisteekseen kaivokset ja niiden aiheuttamat ympäristövaikutukset, me Luontokaupan puolella pohdimme kuumeisesti, miten tällaista aihetta voi hyödyntää tuotesuunnittelun apuna. Olimme aiemmin suunnitelleet Pinnan alla -muisti- ja tietopelin, joka keskittyi makeiden vesistöjen ekosysteemeihin. Tästä heräsi ajatus, että seuraava peli voisi keskittyä vedenalaisen maailman sijasta maanpinnan alaiseen maailmaan.
Peli syntyi monen eri tahon yhteistyönä. Mukana suunnitteluprosessissa olivat hyönteisasiantuntija, kuvittaja sekä pelin valmistaja.
”Harrastan aktiivisesti hyönteisiä ja muita selkärangattomia, erityisesti valokuvaamisen kautta, joten pienet mönkijät ovat tulleet tutuiksi ja peli tarjosi samalla erinomaisen mahdollisuuden hyödyntää omaa asiantuntemusta”, Luontokaupan Tapio Kujala kommentoi.
Alkuperäisessä Pinnan alla -pelissä tavoitteena oli kerätä erilaisia vesistötyyppikortteja ja niihin liittyviä lajeja. Maanpinnan alla -pelissä pohdittiin aluksi, voisiko samanlainen malli toimia siinäkin. Tässä olisi voitu helposti hyödyntää maaperäluokituksia, mutta niihin sopivien lajien valitseminen olisi muodostunut hyvin hankalaksi. Haasteena oli myös se, että peli ei olisi silloin pystynyt kovin hyvin opettamaan mistä eri lajeja voi löytää. Tämän vuoksi oli helpompaa ryhmitellä eri eliöstöt omiin ryhmiinsä ja ottaa tavoitteeksi yhden lajin löytämisen jokaisesta ryhmästä.
Tapio kertoo lajien valinnasta: ”Ryhmien ja lajien valinta oli helppoa. Joitakin lajiryhmiä yhdistettiin, jotta lajiryhmien kokonaismäärä saatiin sopimaan korttien määrään. Tällä tavoin saatiin myös monipuolisuutta ja vaihtelua. Lajien valinnassa painottettiin monipuolisuuden lisäksi hauskoja nimiä ja lajien yleisyyttä. Suurimman osan lajeista voi löytää tyypilliseltä omakotitalon pihalta.”
Kun lajit olivat selvillä, suunniteltiin yhdessä Easydesign Oy:n Mika Myllynevan kanssa tarkempi pelilogiikka ja säännöt. Mika koordinoi myös pelin varsinaista tuotantoa. Peliin haluttiin yhdistää perinteistä muistipeliä ja lautapeliä, vaikutteita otettiin myös Muuttuvasta labyrintistä. Lopputuloksena pelikorteista muodostui sattumanvarainen maanalainen tunneliverkosto, jossa seikkaillaan ja käännetään kortteja lajeja keräten. Mukaan mahdutettiin myös joitakin erikoiskortteja, jotka tuovat peliin yllätyksellisyyttä.
Kuvitukset peliin teki lohjalainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija Anne Stolt. Anne hyödyntää työssään monenlaisia tekniikoita ja hän teki ensin vedokset muutamasta lajista sekä vesivärimaalauksina että digitaalisina versioina. Päätimme yksimielisesti valita peliin vesivärimaalaukset, koska ne toivat pelin ilmeeseen mukavaa luonnollisuutta. Anne myös taittoi pelin painoaineistot.
"Kuvitustöissäni luonto on suurin innoittaja ja metsälenkeillä syntyvät parhaat ideat. Pelin kuvittaminen avasi minullekin maailman, jota en ennen ole havainnut. Pelin pienet 'öttimönkijäiset' eivät näy, ellei niitä erikseen pyri löytämään. Pelin kuvittaminen opetti myös itselleni, miten paljon luonnosta jää helposti huomaamatta", Anne kommentoi.
Pinnan alla -peliä on mahdollista pelata kahdella eri tavalla ja tässäkin versiossa pyrittiin lisäämään samaan peliin monipuolisuutta vaihtoehtoisilla pelimuodoilla. Niitä löytyikin kaksi: perinteinen muistipeli ja Hullunkuriset perheet -tyylinen Kerää lajiryhmät -peli. Koska Maanpinnan alla -pelistä löytyvien lajiryhmäkorttien määrä osui lähelle tavallista korttipakkaa, päädyttiin näitä numeroituja kortteja lisäämään muutama ylimääräinen, jolloin ne soveltuvat myös perinteisiin korttipeleihin.
Ehkä sinä keksit vielä lisää pelimuotoja?
Annen kuvitustöihin voit tutustua:
Tapion ötökkäkuviin voit tutustua:
Pelin logiikkaa testattiin tulostetuilla paperilapuilla ja sääntöihin tehtiin vielä hienosäätöjä kokemusten perusteella.
Anne Stolt teki kuvituksen akvarelleina.
Kuva: Anne Stolt.
Valmista kuvitusta.
Kuva: Anne Stolt.