Linnut antavat iloa monille suomalaisille, ne ovat suosituin luontoharrastuskohde. Lintujen harrastaminen on helppoa ja mukavaa puuhaa. Sitä voi tehdä kaikkina vuodenaikoina käytännössä missä tahansa. Valitettavaa on, että luonnon monimuotoisuuden vähentyminen vaikuttaa myös lintukantoihin ja lajien määrään. Suomessa tavatattavista vajaasta viidestä sadasta lajista 86 on arvioitu uhanalaiseksi. Monipuolisten elinympäristöjen suojeleminen on avainasia lajiston säiymisen kannalta. Lisäksi lintujen tulevaisuuteen voi vaikuttaa kuka tahansa tarjoamalla keväisin sopivia pesimispaikkoja ja talvisin ravintoa.
Vuoden 2020 joulukuun alussa oli käynnissä täysi joulusesongin hulina. Pakkasimme vimmaisesti verkkokaupan tilauksia, palvelimme myymälässä asioivia asiakkaita ja vastailimme parhaamme mukaan puheluihin ja sähköposteihin. Varastomyymälään tuli asiakas, Veli-Matti, joka oli tilannut itselleen verkkokaupastamme Lintukirjan ja valinnut toimitustavaksi noutotilauksen. Samalla kun hän sai tilaamansa kirjan, ojensi hän meille pakkauksen ja kertoi heidän valmistavansa koottavia linnunpönttöjä. Otimme näytteen vastaan ja sovimme että Veli-Matti, KO-KO-A tuotteiden edustaja, laittaa perästä lisätietoa tuotteesta.
Linnunpöntöt ovat jo pitkään olleet asiakkaidemme toivelistoilla, joten sopivien yhteistyökumppaneiden etsiminen on ollut tavoitteena pidemmän aikaa. Liian usein kuulee useiden lintulajien taantumisesta uhanalaisiksi, joten myös luonnonsuojelullisesti kaikki toimenpiteet, jotka parantavat lintujen pesintä- tai ruokailumahdollisuuksia ovat tärkeitä. Näistä syistä ajatukseen oman linnunpöntön lanseeraamiseen oli äärimmäisen helppo tarttua.
KO-KO-A tuotteiden linnunpöntöt valmistetaan Rovaniemellä ja tuotteesta erityisen mielenkiintoisen tekee sen konsepti. Koottavana tuotteena se sopii hyvin verkkokaupassa myytäväksi, pakkaus vie vähemmän varastotilaa ja tuote on helppo postittaa. Lisäksi linnunpöntön kokoaminen on helppoa ja hauskaa puuhaa. Kootessa tulee tunne, että on tekemässä konkreettista luonnonsuojelutekoa. Ja se on aivan totta!
Saimme linnunpönttöjen kaiverrukset ja värit suunniteltua alkukeväästä 2021. Päädyimme tyylikkään tummaan värimaailmaan ja pystysuuntaisen Luonnonsuojeluliiton norppatunnuksen kaiverruttamiseen pöntön etuseinään. Tärkeää oli, että tuotteeseen valittu pintakäsittely olisi mahdollisimman ympäristöystävällinen. Tuotteiden pinta on käsitelty myrkyttömällä, säilöntäaineettomalla ja muovittomalla kuultomaalilla. Kun mallikappaleet oli todettu toimiviksi, ensimmäinen erä meni tuotantoon ja saimme tuotteet valikoimiin maaliskuun puolivälissä.
Jo keväällä oli puhetta Veli-Matin kanssa, että sarjaan olisi mukava saada lintulauta. KO-KO-A tuotteet otti toiveen välittömästi työn alle. Prototyypit kahdesta erikokoisesta lintulaudasta valmistuivat syksyllä ja saimme tuotteet valikoimiimme lokakuussa. Tuotteilla voi näin ollen auttaa lintuja ympäri vuoden.
Vuoden 2021 aikana myyntiin tulleet tuotteet saivat mukavan vastaanoton ja tänä keväänä valikoima laajentui toisella luonnonläheisellä sävyllä. Metsänvihreät linnunpöntöt sekä lintulauta löytyvät nyt Retro-mallistosta ja niitä koristaa Erik Bruunin 70-luvulla suunnittelema norppatunnus.
Kiinnostaako lintuharrastus?
Alkuun pääset esimerkiksi Birdlifen ohjeiden avulla täältä.
Kuvat: KO-KO-A tuotteet Oy.
Koottavilla tuotteilla voit auttaa lintuja ympäri vuoden.
Ripustamalla linnunpöntön tarjoat pesimäpaikan pikkulinnuille.
Vihreät Retro-malliston lintulauta ja linnunpönttö on kevään 2022 uutuustuote.